Oli lokakuun viimeisen viikonlopun lauantai. Ilma oli sumuinen ja kostea. Monen mielestä huono kalastusilma, minusta erittäinkin toimiva.
Vene saatiin laskettua rampilta vesille ongelmitta. Päivän suunnitelmana oli harrastaa pääasiassa vetouistelua ja sopivan paikan löydyttyä, voisi myöskin heitellä. Se tuo monesti mukavaa vaihtelua pidempiin vetouistelu päiviin.
Kaloja tuli koko aamupäivän hieman huonosti ja ne olivat myös pieniä. Ajattelin, että jotain kuitenkin, ainahan sekään ei ole varmaa.
Päivä alkoi kääntymään illan puolelle ja katselin vieherasiaani. Silloin mieleeni muistui, kuinka olin aikaisemmin saanut hienoja kaloja eräällä värillä. Se väri oli Red Eye Perch.
Vaihdoin sen siiman päähän. Hetken kuluttua siihen tuli ensimmäinen tärppi, kala ei kuitenkaan pysynyt kiinni.
Kohta sama vapa taipui mukavasti. Iso haukihan se siellä. Hauki oli laiha ja pitkä. Päästin sen takaisin jatkamaan tankkaamistaan talvea varten.
Kohta sama vapa meni aivan solmuun. Taisi jäädä jarru hieman liian tiukalle edellisen kalan väsyttelyn jäljiltä. Otin vavan käteeni ja ajattelin että nyt on iso! Epäileviä ajatuksia alkoi kuitenkin hiipimään mieleeni, kun minkäänlaista potkua ei tuntunut. Hieman se liikkui kuitenkin kohti venettä. Hyvin pian tajusin, että eihän tämä ole kala, saa nähdä mitä sieltä tulee. Noh, se oli vanha katiska…
Eväiden syönnin jälkeen sama vapa taipui jälleen. Tällä kertaa jarrukin oli säädetty oikein, joten se narisi mukavasti. Kala pärskäytti veden pintaa ja olin näkevinäni ison pään pinnan yläpuolella. Hauki se taitaa olla. Kovan pumppaamisen ja taistelun jälkeen kala oli veneessä. Hauki oli 112cm pitkä. Se myös pääsi takaisin elementtiinsä.
Kalan vapauttamisen jälkeen kädet olivat jo hieman väsyneet kalojen ja katiskan väsytyksestä. Olo oli tässä vaiheessa väsynyt ja hieman märkäkin. Tähän oli siis hyvä lopettaa tämä seikkailu.
